KUKA OLEN?

Kuka on nainen Heijastuksin takana?

Olen Eeva-Maria: äiti, vaimo ja hyvinvointialan yrittäjä Jyväskylästä. Olen myös nainen, joka kulkee omia polkujaan, kuunnellen oman sydämensä ääntä. Tärkeitä asioita elämässäni ovat luonnon kunnioittaminen, oman intuition äärellä oleminen ja elämästä täysillä nauttiminen. Haluan elää elämääni rohkeasti minänä, juuri tälläisenä kuin olen.

Koulutukseltani olen Sosionomi (AMK), mutta viimeisen 13 vuoden aikana olen keskittynyt opiskelemaan ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä asioita monesta eri näkökulmasta lähestyen. Olen saanut opiskella ja tutkia juuri niitä asioita, jotka ovat minua suuresti kutsuneet. Joogaopettajuus alkoi kutsumaan minua suuresti vuonna 2020 ja vuonna 2021 valmistuin Joogaopettajaksi Joogakoulu Shantista Helsingistä. Joogaopettajuus on elämänmittainen matka ja keväällä 2022 valmistuin Yinjoogaohjaajaksi. Syksyllä 2022 kiinnostuin kasvojen hyvinvoinnista ja valmistuin Kasvojoogaohjaajaksi. Helmikuussa 2023 iso haaveeni toteutui, sillä avasin yhdessä kollegani kanssa Jyväskylän keskustaan tunnelmallisen ja kauniin Studio Haaveen. Heijastuksin säännöllinen viikkotoiminta tapahtuu Studio Haaveessa. 

Nautin suuresti ryhmien ohjaamisesta niin joogan, meditaatioiden kuin retriittien parissa. Haluan välittää ihmisille valoa ja rakkautta ja sitä, että jokainen näkisi nämä asiat itsessään. Haluan vahvistaa jokaisen upeaa sisäistä voimaa ja sitä, kuinka jokaisessa meissä asuu ääretön potentiaali toteuttaa syvintä itseään. Heijastuksin syntyi, koska antauduin kysymään itseltäni: "Kuka minä olen ja mikä on minun sydämeni tehtävä täällä maailmassa". Astuin silloin polulle, jonka vastausta en nähnyt. Olin uupunut ja tunsin olevani täysin jumissa. Nyt tuon matkan läpi käyneenä, voin sanoa, että se kannatti. Heijastuksin on nyt tässä. Uusi matka on alkanut. 

Lämmin kiitos Sinulle, kun kuljet matkassani mukana. 


Pieni kurkistus koulutustaustaani: 

Joogaopettaja (250h), Joogakoulu Shanti

Yin Joogaohjaaja (50h), Joogakoulu Kirsi Tammi

Kasvojoogaohjaaja, Joogashala Kuunvalo

Äänimaljahoitaja, Jooga- ja reikikoulu Pranamaa

Reiki 1 + Reiki 2, Kirsi Niemelä

Sosionomi (AMK)

Lisäksi olen käynyt useita kursseja ja koulutuksia ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyen.